Tämä on ollut tehokkaampi päivä kuin monet edelliset. Patistin lapset siivoamaan omat huoneensa ja tein itse hommia 15 min/huone (piha mukaan lukien). Yhteensä siis pakersin kaksi tuntia kotimme kimpussa. Sitten grillasimme ja sen jälkeen lähdin salille personal trainerini kanssa. Tuntuu niin hullulta kirjoittaa, että minulla on personal trainer, mutta näin se vaan on. Kyse on siitä, että työkaverini tytär opiskelee pt:ksi ja olen päässyt hänen harjoitusasiakkaakseen. Muuten en kyllä olisi moiseen lähtenyt. Siitähän olisi pitänyt maksaakin sievoinen summa. Nyt saan hyvää ohjausta edullisesti, ja mikä parasta, minun on nyt pakko liikkua! Kuten eilen kirjoitin, niin en saa mitään aikaiseksi, jos ei ole ihan pakko. Nyt on.
Olen siis käynyt ensin kertaalleen salilla pt:n kanssa tekemässä ohjelman. Sitten olen tehnyt pari kertaa ohjelman omalla salillani. Tänään oltiin katsomassa ohjelmaa uusiksi yhdessä, ja ensi viikolla olisi tarkoitus taas mennä itsekseni salille sekä pitää ruokapäiväkirjaa. Seuraavalla tapaamisella palautan ruokapäiväkirjan ja menemme harjoittelemaan uintitekniikkaa. Saa nähdä, kuinka minun tässä käy, mutta olen sitoutunut 12 viikoksi, joten luulisi, että tästä tulee siinä ajassa olemaan jotain hyötyä. Olenhan täysin rapakuntoinen, ylipainoinen ihminen, joten jo vähäinenkin säännöllinen liikunta auttaisi minua eteenpäin.
Tänään, kun tein paljon kaikenlaista toiminnallista, aloin oikein miettiä, että mikä ihme minua vaivaa, kun en saa aikaiseksi mitään. Sitten kun teen asioita, kuitenkin nautin niistä paljon. Ei siis kyse ole mistään masennuksestakaan, vaan pikemminkin vaan jonkinlaisesta suuresta aloitekyvyttömyydestä. Toisaalta olen aina ollut vähän tällainen. Kerroin sille pt:llekin, miten lapsena lähinnä istuin sohvan nurkassa ja luin kirjoja. Siinä ei toki mitään pahaa ollut, mutta minulle ei kehittynyt liikunnallista elämäntapaa. Omat lapseni ovat ihan erilaisia, vaikka en ole näyttänyt heille minkäänlaista esimerkkiä aktiivisesta aikuisesta. 13-vuotias on motorisesti kömpelö eikä harrasta mitään urheilua, mutta hän on pienestä saakka tykännyt leikkiä ja touhuta ulkona, ja nyt hänen suuri intohimonsa on pyöräily. Kilometrejä saattaa kertyä useita kymmeniä päivässä. 10-vuotias on puolestaan täysin hurahtanut taitoluisteluun, voimisteluun ja tanssiin. Hän ahdistuu, jos ei pääse liikkumaan, ja tekemisen puutteeseen hän keksii hyvin usein lääkkeeksi juuri treenaamisen, erilaisten temppujen harjoittelemisen, venyttelyn, temppuratojen rakentamisen tms. Ihailen ja ihmettelen. Miten minusta on voinut syntyä tähän maailmaan jotain noin hienoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti