Saaronniemessä

Tämän tekstin otsikoksi sopisi yhtä hyvin "miten saada 13-vuotias poika tekemään edes jotain yhdessä perheensä kanssa". Aamulla asiasta käytiin kiukkuista vääntöä. Kuulemma hän haluaa olla vain kavereidensa kanssa. Kuulemma ei kukaan muukaan hänen ikäisensä käy äitinsä kanssa missään. Lopulta vein pidemmän korren, pakkasimme repun ja lähdimme retkelle Saaronniemeen.

Lähtiessämme keli oli pilvinen ja mietin jopa, alkaako sataa. Otimme kuitenkin uimavarusteet varmuuden vuoksi mukaan. Perillä söimme eväitä ja otimme valokuvia uudella kamerallani. Kyllä sillä tulee erilaista jälkeä kuin kännykkäkamerallani. Sain kiitosta jopa 13-vuotiaalta, vaikka hän oli aiemmin sitä mieltä, että vain hullu ostaa nykypäivänä kameran, kun kännykälläkin voi kuvata. No, tietysti olisin voinut ostaa paremman kännykänkin, että siinä mielessä hän oli oikeassa, mutta päädyin nyt sitten kuitenkin kameraan.

Seuraava vääntö käytiin siitä, tuleeko poika uimaan kanssamme vai ei. Siihen en halunnut ryhtyä pakottamaan, mutta kun hän oli jonkin aikaa istunut villapaita päällä rannalla auringonpalvojien joukossa, ehdotin pikkusiskolle, että keksisi jonkun taktiikan, jolla houkuttelisi pojan veteen. Pikkusisko oli sitten mennyt sanomaan veljelleen, että "äiti ei päästä sua kavereitten kaa tänään, jos et tuu uimaan". Ei mennyt kuin pieni hetki, niin poika oli vedessä - onnellisena. Pikkusiskon mielestä vesi oli kylmää. Hän siirtyi kohta rannalle istumaan ja katselemaan, kun minä ja veljensä uimme. Kaiken kaikkiaan päivä oli onnistunut, vaikka se vaatikin hieman päättäväisyyttä äidiltä.