sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Luistelua

Oltiin aamulla tytön kanssa taitoluistelijoiden yleisöjäällä. Tiukkaa teki herätä sunnuntaiaamuna klo 8.00, mutta koska eilen lupasin viedä tytön sinne, niin eihän lupauksesta toki voinut perääntyä. Yleisöjää oli hyvä kokemus ja arvostan sitä, että kotikaupunkimme tarjoaa taitoluistelijoille oman yleisöjään. Tavallisessa yleisöluistelussa kun ei voi turvallisuussyistä tehdä hyppyjä, piruetteja tai oikeastaan mitään vähänkään vauhdikkaampaa liikettä, koska siellä on paljon pieniä vasta-alkajia ja yleensä muutenkin runsaasti väkeä. Lisäksi jään kunto on yleisöluistelussa usein heikko, kun haalareista ja hanskoista putoaa hiekkaa jäälle, joten taitoluistimilla sinne ei ole kiva mennä.

Tänään taitoluistelijoiden yleisöjäällä oli meidän tytön lisäksi kolme muuta luistelijaa. Tilaa siis oli. Tyttö harjoitteli ohjelmaansa, askelsarjoja, piruetteja ja sitä yhtä hyppyä, joka ei ota tullakseen. Varsinkin tuossa hypyssä tapahtui mielestäni selvää edistystä, kun hän keksi harjoitella sitä ensin tietynlaisena askeleena/pyörähdyksenä ja vasta sen onnistuessa liitti siihen hyppy-yrityksen. Tyttö itse oli tunnin luistelun jälkeen sitä mieltä, että oli tosi hyvä aamutreeni ja seuraavana sunnuntaina hän tulee taas. Hyvästi äidin aamu-unet!

1 kommentti:

  1. Ei voi kuin hattua nostaa äiti-ihmiselle, joka raahautuu vapaapäivänään klo 8 jäähallille! Ja tietenkin myös ahkeralle, uskomattoman sinnikkäälle tytölle❤️ Terv. Kuama

    VastaaPoista