Hengissä ollaan

En ole vähään aikaan jaksanut kirjoitella, kun arki on ollut todella hektistä. Nyt kun kävin kommentoimassa kaverin blogia, tupsahdin samalla omaani. Päivitelläänpä siis kuulumisia.

Viimeksi kirjoitin pojan kaveripiiristä ja nyt voin onnekseni sanoa, että tämä yksi heidän porukassaan pyörivä tapaus on ilmoittanut suorin sanoin minun poikani seuran olevan "vitun noloa". Kuulostaa ehkä traagiselta, mutta minä olen erittäin tyytyväinen ja niin vaikuttaa olevan poikakin. Hommahan meni niin, että hänen oli tavallaan pakko olla tämän tyypin kanssa, koska hänen kaikki muutkin kaverinsa olivat. Nyt kun tyyppi on löytänyt uudet kaveripiirit ja kuulemma ihan naisystävänkin 9. luokalta, niin minun poikani ja hänen muut kaverinsa saavat olla rauhassa.

Haasteita kuitenkin edelleen riittää mm. kouluun ehtimisen osalta. Viisi myöhästymistä oli jo ennättänyt tulla ja siitä seuraa heidän koulussaan jälki-istunto. No, poika oli yhden niistä onnistunut selittelemään jollain epämääräisellä tavalla edukseen niin, että merkintä oli lopulta kumottu, mutta veitsi kurkulla tässä koko ajan mennään. Olen tehnyt ihan kauhean määrän töitä sen eteen, että hän ehtisi kouluun, mutta loppuviimein se ei vaan ole minun kädessäni. Jos hän ei lähde ajoissa, niin hän ei lähde.

Läksyjä hän on tehnyt mukavasti nyt, ja siinä auttaa, kun pystyn seuraamaan Wilmasta, mitä on tullut läksyksi. Opettajat käyttävät sitä yllättävän tunnollisesti ja jos läksyä ei ole jostain aineesta tullut, niin sen kohdalla lukee esim. "9.9. ei läksyä". Olen myös tyytyväinen, kun siellä lukee, jos on tullut lukuläksyä tai sanoja opeteltavaksi, niin voin vahtia, että hän tekee sen. Läksythän hän on aina hoitanut suht ok, mutta juuri nuo luettavat ja ulkoa opeteltavat asiat ovat jääneet, kun hänellä on aina se selitys, että "ei ope sanonu". No, nyt tiedetään, mitä ope on sanonut ja mitä ei.

Tytön osalta minulla on jotenkin murheellinen olo. Hänen ystäväpiirinsä on rakentunut hitaasti ja olin jo keväällä ja kesällä tosi helpottunut, kun tuntui löytyneen sellainen kiva porukka, johon hän kuului. Nyt hän on jotenkin ajautunut siitä syrjään enkä ihan tiedä, missä mennään, koska hän ei puhu asiasta mitään. Lapset ovat kyllä tosi erilaisia, sillä poika selittää vähän liiankin kanssa asioitaan. Välillä en edes haluaisi kaikkea tietää. Sitten taas tyttö sulkeutuu. Yhtenä päivänä käytiin keskustelua siitä, miksei hän puhu minulle asioistaan. Tyttö oli ihmeissään, että miksi pitäisi. "Mä haluan, että ne asiat on niinku mun sisäpuolella. Jos sattuu jotain ikävää, käsittelen sen itseni kanssa ja unohdan." Jep. Tämän kun oppisi, mutta ei taida mun luonteella onnistua koskaan. No, tänään hänellä oli ollut kavereita ja oli oppinut myös kaatosillan, mistä hän oli hyvin ylpeä ja onnellinen.