Vapaapäivä?

Huh! Takana on yksi tämän viikon raskaimmista päivistä, vaikka tämän piti olla vapaapäivä. Kaikki alkoi siitä, kun vein tytön aamulla jäätreeneihin, ja hän tuli sieltä pois kiukkuisena kuin ampiainen. Oli kuulemma harjoiteltu ihan liian helppoja juttuja. Aina tehdään vaan samoja. Hän haluaisi oppia uusia, vaativampia hyppyjä, että saisi niitä ohjelmaansa. "MITEN VOIN OPPIA, JOS NIITÄ EI KOSKAAN HARJOITELLA?" Sitten alkoi tulla tekstiä, että minun pitäisi sanoa valmentajalle asiasta, koska valmentaja ei usko, kun hän sanoo. (Olin aiemmin kehottanut, että hän itse puhuisi valmentajalle halustaan oppia tietyt jutut.) Sanoin, etten minä voi enkä halua siihen puuttua. Valmentaja tekee omat ratkaisunsa ja ymmärtää valmennuksesta taatusti enemmän kuin minä, jolla ei ole mitään kosketuspintaa lajiin. Sitten sainkin jo kuulla, etten ymmärrä kerrassaan mitään. "OLLAAN HILJAA, KOSKA ET KUITENKAAN YMMÄRRÄ. MEILLÄ ON ERI MIELIPIDE!" Selvä...

Minun ikuisuusongelmani lasten kanssa on se, että minä en tiedä, miten voisin suhtautua kiukutteluihin niin, että lapsi kokisi tulevansa ymmärretyksi, jos itse asia on sellainen, etten voi olla siitä hänen kanssaan samaa mieltä Tai no, ymmärränhän minä tuon harmin. Kyllä minäkin toivoisin, että hän oppisi niitä hyppyjä ja saisi mahdollisuuden niitä harjoitella, mutta kuitenkin noissakin jutuissa, joita tänään tehtiin, on vielä paljon hiomista ja parantamisen varaa. Ei suinkaan ole niin, että hän ne kaikki osaa täydellisesti jo.

Toinen vastaava keskustelu käytiin myöhemmin, kun oltiin syömässä. Hän sanoi olevansa ihan surkea luistelija. Sanoin, etten ole samaa mieltä. Sitten hän totesi olevansa surkea, koska ei osaa niitä hyppyjä, mitä muut osaavat. Sanoin, että kyllä hänellä on täydet mahdollisuudet oppia ne, jos hän ottaisi harjoittelussaan hieman enemmän riskejä ja uskaltaisi hypätä vauhdilla ja ottaa vastaan kaatumisia. "ET SÄ ITEKÄÄN PIENENÄ MITÄÄN HYPPYJÄ OSANNU! ET EDES VALSSIHYPPYÄ!" No en osannut en, mutta kun se pointtini oli ihan muualla... Meillä tulee tytön kanssa tosi usein tällaista vääntöä. Hän ottaa minun kommenttini arvosteluna ja merkkinä siitä, että en yhtään ymmärrä, vaikka teen kaikkeni osoittaakseni ymmärrystä ja kannustaakseni. Hänen mielestään esim. tuo äskeinen ei ollut kannustavaa. Olisiko minun pitänyt sanoa, että "ihan paska olet" tai "höpöhöpö, olet olympiatasoa"? Minä haluan olla realistinen, kun ohjaan häntä kohti tavoitteitaan.

No, sitten tuli vielä erinäisiä kahnauksia, kun haimme hänelle voimisteluvanteen ja hän olisi tarvinnut apua sen teippauksessa. Menin ehdottamaan, että pyytäisi isältään apua, ja kun hän soitti isälleen, niin isälle ei sitten tietenkään sopinut tulla auttamaan. Hän kun on nyt muuttanut naisystävänsä luokse 40 km päähän, niin häntä ei paljon täällä näy.

Ja sitten meidän piti ostaa hänelle kengät, mutta se oli jo niin vaikeaa, etten jaksa edes kirjoittaa siitä. Kotiin tultuamme makasin kaksi tuntia sohvalla ja nukuin. Onneksi hän sillä aikaa löysi itselleen kaverin naapurin tytöstä.