Rajavartijan elämää

Tänään aloin miettiä, miten ihmeessä me selviämme tulevasta syksystä kaikkine aikatauluineen päivineen. Mietin myös, millaisia sääntöjä minun tulisi laatia kotiin, jotta saisin tuon 13-vuotiaan pidettyä aisoissa.

Kouluvuodet ovat pojalle aina hankalia. Pitää mennä aikaisin nukkumaan ja herätä aikaisin. Se on hänelle yhtä vaikeaa kuin äidilleen. Pitäisi jaksaa istua koulussa ja keskittyä asioihin siellä ja sitten vielä tehdä läksyt ja lukea kokeisiin. Painajaismaisten vuosien jälkeen se onnistuu onneksi nyt lääkityksen avulla kutakuinkin hyvin. Koska koulu asettaa elämään tietyt rajat, joiden mukaan on pakko elää, pitää minun rajavartijana tietysti valvoa niiden toteutumista. Se ei ole kivaa. Ei äidille eikä pojalle. Riitelemme paljon. Olemme jo vuosia riidelleet. Monet pojan turhautumiset ja pahat olot purkautuvat pikkusiskoon kiusaamisena ja ärsyttämisenä. Joskus ne purkautuvat myös minuun, mutta suhteessa minuun poika on oppinut hieman hillitsemään itseään. Minusta tuntuu usein, että koko arki on yritystä hillitä pojan käytöstä ja/tai auttaa häntä hillitsemään itseään. Se on vain hirveän vaikeaa.Ongelmat johtuvat osin tarkkaavaisuushäiriöstä ja osin siitä, että hän on hyvin herkkä poika. Ottaa asioita itseensä ja miettii niitä, pohtii ja paisuttelee. Joskus mietin, että oli kohtuutonta periä isältään keskittymisvaikeudet ja äidiltään ahdistuneisuus. Mutta minkäs teet, näillä on mentävä.

Ettei menisi liian synkäksi, niin haluan tuoda esiin myös joitakin poikani hyviä luonteenpiirteitä. Ensinnäkin hän on ihan mielettömän kiinnostava keskustelukaveri. Hän seuraa asioita netistä ja tv:stä, kuuntelee tarkasti aikuisten keskusteluja, yhdistelee asioita. Niinpä jo ihan pienestä pitäen hänen kanssaan on ollut mukava tutkailla yhdessä maailmaa. Nykyään puhumme paljon hänen pulmistaan. Hän osaa jo tunnistaa niitä. Mietimme, miten ajatusten ja tunteiden kanssa voisi tulla toimeen. Pohdimme myös maailman tapahtumia ja ihmissuhdeasioita. Hän tekee tarkkoja havaintoja esimerkiksi luokkakavereistaan. Jo ihan pienestä saakka hän on myös osannut nähdä tietyllä lailla aikuisten läpi, mikä on myös asettanut kasvatukseen omat haasteensa. Hänen kun on mahdotonta esimerkiksi koulussa totella aikuista, jota hän ei kunnioita. Muistan keskustelun ajalta, kun hän oli 8-vuotias. Eräs opettaja oli torunut häntä aiheetta ja hän ei aikonut totella, mistä seurasi seuraava ongelma. Lapsenhan tulee koulussa totella opettajaa. Kun yritin selittää hänelle sitä, että maailmassa on joskus vaan pakko tehdä niin kuin auktoriteetti sanoo, vaikka tietäisi, että se auktoriteetti on väärässä, niin hän vänkytti minulle vastaan. Ja kun yritin selittää, että hänelle itselleen tulee ongelmia opettajan vastustamisesta, niin hän ei vaan millään uskonut. Varmaan pari tuntia siinä kylpyhuoneen lattialla vänkäsimme asiasta desibelit korkealla, kunnes hän viimein purskahti itkuun ja tuli syliini sanoen "mutta kun se ope oli väärässä!" No, joku voisi pitää tätä kurittoman kakaran puheena, mutta minä ajattelin silloin, että kiitos luoja tästä lapsesta, joka tietää, mikä on oikein! Tunnistan lapsessani paljon omaa isääni ja itseäni. Minä en vain ikinä olisi uskaltanut vastustaa ketään opettajaa tai muuta auktoriteettia, mutta nuo syvät epäoikeudenmukaisuuden tunteet kyllä muistan.

Yksi asia tekee etenkin näin murrosiän kynnyksellä minut hyvin iloiseksi, ja se on se, että lapseni kertoo edelleen minulle aika pitkälti kaiken, mitä kaveripiirissä touhuillaan. Hän ei kertakaikkiaan pysty salaamaan asioita. Toki se äidille kertominen murrosiän myötä varmaan vähenee, mutta minun on todella vaikea kuvitella, että hänestä edes pahimmassa murkkuiässä tulisi täydellistä tuppisuuta suhteessa minuun. Hyvällä tuulella ollessaan hän on myös varsin hauska tyyppi. Hänen kanssaan saa nauraa maha kippurassa.

No, mutta takaisin sääntöihin vielä. Olen nyt syksyn sääntöjen osalta päättänyt, että iltaisin hänet on saatava nukkumaan klo 22 johtuen siitä, että yläkoulussa aamut alkavat huomattavasti aikaisemmin kuin alakoulussa. Viime vuonna hänen kouluaamunsa alkoivat usein 9.30 tai jopa 10.30, joten hänellä oli aikaa aamuisin nukkua ja tiedän hänen usein myös tehneen läksynsä vasta aamulla. Tänä vuonna se ei tule onnistumaan, joten nukkumaanmenoaikaa on aikaistettava. Toistaiseksi hän on tästä asiasta kanssani samaa mieltä, mutta vain taivas tietää, miten se tulee toteutumaan.

Toinen tärkeä sääntö on kotiintuloaika. Viime vuonna se oli meillä klo 20 ja tulee olemaan tänäkin vuonna juuri tuosta edellämainitusta syystä eli koska illalla pitää päästä aikaisemmin nukkumaan.

Läksyjen suhteen tuleekin olemaan iso ongelma, missä kohtaa ne tehdään. Joskus pidin kiinni siitä, että läksyt piti tehdä klo 20 mennessä. Mutta useimmiten hän ei ollut edes ajatellut läksyjä siihen mennessä, kun kotiutui, eikä hän niitä sitten enää illalla jaksanut tehdä, kun oli jo väsynyt ja lääkkeen vaikutuskin oli jo loppunut. Niinpä annoin periksi enkä enää puuttunut siihen, että hän teki tehtäviä aamuisin. Mutta jatkossa se ei tule onnistumaan aikaisten kouluaamujen vuoksi ja siitä syystä minun pitäisi kehittää joku vedenpitävä systeemi siihen, että hän tulisi tekemään läksynsä ajoissa. Viimeksi pohdin sellaista systeemiä, että hän tulisikin kotiin jo klo 18 ja minä tekisin hänelle siinä kohtaa ruuan. Sitten hän saisi lähteä uudestaan ulos, jos on tehnyt läksyt, mutta jos ei ole, niin ne tehtäisiin sitten ruuan jälkeen. Joku voi ihmetellä, että eikö tuo nyt ole yksinkertaista. Sovitte vaan jonkun systeemin ja noudatatte sitä! No, ei ole niin yksinkertaista tämän pojan kanssa. Ensimmäinen haaste: miten saan hänet tulemaan kotiin niin aikaisin? Toinen haaste: miten saan hänet aloittamaan läksyjenteon? Kolmas haaste: miten pystyn itse aina olemaan kotona siihen aikaan, kun minun pitäisi kuskata pikkusiskoa treeneihin?

Voi sanoa, että pojan kanssa onnistuu melkein mikä tahansa, kunhan on itse varustautunut mielipuolisella päättäväisyydellä ja on valmis ottamaan illan toisensa jälkeen vastaan kiukuttelua, vastaanpanemista, viivyttelyä ja aggressiota. Suoraan sanottuna, on helpompi usein vain antaa asian olla. Kunhan ne läksyt tulevat tehdyiksi jossain kohtaa ja jotenkin, edes nimellisesti.

Sitten on vielä raha-asiat eli viikkorahan suuruus. Siitä kuitenkin ehkä tekstiä myöhemmin =)